Sivut

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Rannekoruja

Tällä viikolla olen tehnyt viisi rannekorua.








Koruissa vaijeria, siemenhelmiä ja hopeoidut salpalukot. Helminä helmiäislasia, pitsiakaattia ja vihreitä helmiä joiden materiaalia en tiedä.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Korviksia ja laukkukoru

Otsikko kertookin kaiken.




torstai 23. tammikuuta 2014

Vihreää

Ulkona vihreää ei paljoa näy, mutta sentään koruista sitä vähän löytää.

 Kirjanmerkki foliohelmellä.

 Sormus kokeiluja.

Korvakorut lasihelmillä.

Korut sain juuri tehtyä valmiiksi ja yksi laukkukoru jäi kesken, koska siihen täytyy käydä ostamassa yksi osa. Siitä sitten myöhemmin.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Memory-vaijeri

Eilen tein kaksi rannekorua memory-vaijerista.



Memory-vaijeri on mielestäni todella hyvä korujen tekoon, koska siihen voi nopeasti pujottaa helmiä ja saa silti siistin lopputuloksen. Käyttäjääkään ei tarvitse tietää etukäteen, koska koko sopii melkein kaikille. Joten hyvä materiaali, kun tekee koruja myyntiin. Pitää muotonsa hyvin ja on helppokäyttöinen, koska ei tarvitse lukkoa. Siksi yksi lempimateriaaleistani.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kirjanmerkit, korvikset ja kaulakoru

Tällä kertaa olen tehnyt:

Kirjan merkkejä. Metalli riipus ja simpukan kuori helmi.

Korvikset kristallisydämistä.


Ja kaulakorun helmiäislasihelmistä.


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kaks rannekoruu

Nämä rannekorut olen pari päivää sitten tehnyt.


Yksin kertaisesti puuhelmiä pujotettuna joustolankaan.
Koruja ei ole nyt paljoa tullut tehtyä, koska olen uutta korukirjaa lueskellut. Siittä olen saanut paljon ideoita, joten koruja tulee näkymään täällä useammin.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Uusia helmiä

Pari päivää sitten tuli helmitilaukseni. Näitä tilasin:

 Helmiäislasihelmiä. Aqua ja valkoinen.

 Sammal- ja pitsiakaattia.

 Lasisia leppiksiä ja howliitti sydämiä.

 Hopeoidut kirjanmerkit.

 Puuhelmiä ja kissansilmälasihelmiä.

 Magneettihelmiä ja kristallisydämiä.

Hopeoituja helmihäkkejä ja kiinnityshelmen päällyshelmiä.

Yhden korunkin olen saanut aikaiseksi.



Hyvää viikonloppua!

lauantai 4. tammikuuta 2014

Lasihelmiä vaijerissa

Tässä ainoa koru jonka olen lähiaikoina tehnyt:



Yksinkertaisesti vain lasihelmiä vaijerissa. Helmitilausta odottelen ja yksi korukin olisi kesken, joten niistä sitten myöhemmin.