Sivut

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Enkeleitä, koruja ja helmiä

Aikaisemmin ostamani enkelin siivet pääsivät nyt käyttöön, kun tein niistä valmiiksi riipuksia. Voi kyllä olla, että niistä tuleekin myöhemmin korviksetkin.



Omasta mielestäni niistä tuli aika hienoja, vaikka punaiset ovat ihan erillaiset kuin kaksi ylempää. Sain vihdoin, myös aikaisemmin aloittamani vihreän kaulakorun valmiiksi.



Tein napeistakin virkkaamalla kaksi kaulakorua. Lankakerästä sattuikin tulemaan molempiin koruihin niin, että langan väri vaihtuu puolessa välissä.




Harjottelin myös tekemään paksusta rautalangasta sormuksia. Oikeasti sormukset ovat kirkkaampia, mutta kuva huijaa sen verran, että näyttävät tummemmilta.



Tilaamani helmit myös saapuivat eilen. Nämä tilasin:

 10 metriä mustaa puuvillanyöriä,


 30 vihreää lasihelmeä ja 30 sinistä lasihelmeä,

 50 turkoosia särölasihelmeä,

 20 ruostumatonta korviskoukkua ja 24 hopeoitua korviskoukkua,

5 pöllö riipusta,

10 pientä pöllö riipusta,

8 hopeoitua salpalukkoa,

10 hopeoitua rapulukkoa,


ja kiitokseksi sain vielä nämä. Sekin on niin kivaa, että kun tilaa helmiä niin jostain kaupoista saa vielä kiitos lahjan. :)

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Uusia helmiä ja kaks koruu

Nyt ei ole vähään aikaan paljon koruja syntynyt, mutta on kyllä pari.

Ranne korussa on siru- ja siemen helmiä memory-vaijerissa. Kaulakorussa puuhelmiä koru vaijerissa. Tein myös cermit massasta pari helmeä (tai riipuksiahan nämä ovat).


Tänään tilasin netistä vähän helmiä ja tarvikkeita, joten nyt vain odottelen niitä. Avasin myös tänne blogiiin pienen myynti osion, joten ei muuta kun ostoksille. Vielä loppuun muutama kuva uusista helmistä joita olen ostanut tässä parissa viikossa.


Eipä tarvi vähään aikaan siemenhelmiä ostaa.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Rannekoruja ja kaulakoru

Eilen ja tänään olen tehnyt rannekoruja memory vaijerista. Eilen tein myös tuon kaulakorun









Tänään teen varmaan vielä illalla pari korua, mutta niistä sitten kuvat myöhemmin.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Helmitilausta taas

Taas kerran tilasin netistä helmiä, mutta tällä kertaa vähän vähemmän, kuin yleensä.

 10 sileää biconehelmeä, 10 tikarihelmeä, 10 lasikuutiota,

30 lehtihelmeä, 20 kellokukkaa,

10 kiinnityshelmen päällyshelmeä,

suunnittelualustan,

ja 50metriä koruvaijeria.

 Puuhelmistä tein nämä kaksi kaulakorua ja kaksi rannekorua.


Koruvaijerikin pääsi heti käyttöön tässä korussa.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Vähä korviksia

On tullut  tehtyä vähän korviksia.



Kaulakorun ja kukkasen tein samalla tekniikalla.


torstai 4. heinäkuuta 2013

Helmitilaus

Koruja ei ole lähiaikoina tullut paljoa tehtyä, mutta nämä ovat kuitenkin syntyneet.



Eilen helmi tilaukseni saapui. Tilasin nämä:









Kiitoksena sain nämä helmet.